Jossain täytyy olla hän

Parisuhde. Miten vaikea aihe puhua, etenkin kun sellaista ei ole.

Tämä postaus on minulle herkkä, vaikea ja henkilökohtainen. Pyydän, että luet tämän suopeasti, ymmärryksellä ja rakkaudella. Olen pyöritellyt näitä lauseita tuntitolkulla. Tästä aiheesta puhuminen aiheuttaa minussa häpeää, nolotusta ja pelkoa. Julkaisen tämän lauantai-yönä, jotta kaikki olisivat nukkumassa. Etten herättäisi huomiota. Samalla haluaisin koko maailman tietävän: myös minä tahdon rakastaa. 

Kun kuulin Antti Ketosen Jossain täytyy olla hän kappaleen ensimmäistä kertaa, kolahti se välittömästi. Kappaleessa lauletaan, että jossain täytyy olla hän, joka tuntee saman ikävän. Seisoin Maijun kanssa keikalla eturivissä ja katsoimme toisiamme, kun kyseinen biisi alkoi soimaan. Tiesimme molemmat, että laulu puhuu minun suullani. Kaipaan sanoja minulla on ikävä sinua.



Tätä tekstiä kirjoittaessani tuntuu kuin tulisin kaapista uudelleen. Mietin, että voinko edes julkaista tällaista. Olisiko viisampaa pysyä vain hiljaa? Voiko seksuaalivähemmistöön kuuluva mies myöntää, että haaveilee heteronormatiivisesta parisuhteesta? Haluan olla esimerkkinä toisille kaltaisilleni, vaikka se pelottaa. Uskaltakaa puhua ja kertoa haaveenne.

Makaan iltaisin vuoteessa ja halaan peittoa. Kuvittelen sinut viereeni. Pidän joka yö sängyssäni kahta tyynyä ja kasaan koristetyynyt kasaksi viereeni. Tuntuu kuin olisin vähemmän yksin. Puhun joskus itsekseni ja mietin mitä vastaisit takaisin. Hiljaisuus ei vastaa. Ajastan kahvinkeittimen aamuksi, aivan niin kuin sinä olisit keittänyt ne minulle. Piirrän joka ilta suihkukaapin huurustuneeseen lasiin sydämen.

Täytin tänä kesänä 28 vuotta. Olen nyt suurinpiirtein samanikäinen kuin vanhempani minut saadessaan. Huomaan haaveilevani usein parisuhteesta ja kumppanuudesta. Haaveilen naimisiin menosta (ajatelkaa, tämäkin asia on muuttunut aikusikäni aikana mahdolliseksi) ja lapsista. Älä säikähdä, en todellakaan haluaisi hypätä näihin asioihin heti. Haaveilen yhä enemmän omasta kodista, kenties jopa talosta. Haaveilen kummilapsista. Läheisyydestä, sunnuntaipäivällisistä, omista jouluperinteistä, iltakävelyistä, yhteisistä vitseistä ja öistä, jolloin turvallisuudentunne tuudittaa molemmat uneen. Ehkä olen alkanut kaivata elämälle jotain suurempaa merkityksellisyyttä. Kun tasa-arvoista avioliittolakia käsiteltiin syksyllä 2014 Eduskunnassa, kirjoitin Facebookiin postauksen:
''Tahdon uskoa, että pian mäkin olen lain edessä tasavertainen. Kaikki ketkä mut tuntee, tietää millainen olen. Oon fiksu nuori aikuinen, jolla on toivottavasti tiedossa työntäyteinen ura kulttuurin parissa, hyviä ystäviä ja hyvä ja välittävä perhe. Onhan se aika hullua, etten mä voisi mennä joskus naimisiin mulle tärkeän ihmisen kanssa vain siksi, että joistakin se olisi outoa tai kiusallista. Ei varmaan moni heterokaan tiedä haluaako ne lapsia tai naimisiin, enkä minäkään, mutta niillä mahdollisuus siihen kaikkeen toisin kuin mulla. Ei mulla vielä ole ketään, mutta ehkä joskus on. Toivotaan parasta perjantaille.''
Olen seurustellut ja ollut rakastunut. Pian avioliittolain hyväksymisen jälkeen seurustelin ihmisen kanssa, jota rakastin. Koin hänen kanssaan merkittävää aikuistumista ja itsevarmuuteni kasvoi. Elämät ja haaveet veivät kuitenkin eri suuntiin. Joskus suurempaa rakkautta on päästää menemään. Olen kokenut paljon kipeää, mutta myös paljon onnea. Tiedän, etten ole ollut täydellinen kumppani, mutta olen kasvanut. Erot ovat olleet kasvun paikkoja. Myönnän olevani välillä kateellinen ihmisille, jotka ovat löytäneet itselleen kumppanin. Kumppanin, jonka kanssa katseet ovat samaan suuntaan.. Haluan iloita heidän puolestaan. Vielä tulee päivä, jolloin he iloitsevat myös minun puolestani.


Tiedän, että minusta tulee luotettava ja empaattinen kumppani. Olen herkkä ja valmis näyttämään tunteeni. Olen opetellut puhumaan tunteistani, vaikka aika-ajoin se on edelleen hankalaa. Olen valmis kehittymään ja oppimaan.

Mistä kumppanin sitten löytää? Mielestäni deittiapit ovat kokeneet muutamassa vuodessa jonkilaisen inflaation. Keskusteluja ei synny ja ihmiset eivät kohtaa toisiaan. Saako mahdollisuuksien kirjo janoamaan aina vain parempaa? Itse tapaan mielelläni ihmisiä kahvikupin ääressä kasvotusten, koska vasta silloin tietää onko mitään kemiaa. Joskus koen syyllisyyttä siitä, etten mukavan ihmisen kohdalla tunne kuitenkaan mitään suurempaa tai haaveet vaikuttavat kovin erilaisilta. Onko minusta tullut liian vaativa vai enkö vain ole kohdannut oikeaa ihmistä?

Mieleeni on jäänyt joskus erään ystävän kommentti siitä, että olet Ville harvinainen tyyppi. Samankaltaisia on vähemmän, joten etsiminen voi viedä hieman kauemmin. Se tuntuu jotenkin lohdulliselta.


Toisaalta rakastan elämääni juuri tällaisena kuin se juuri nyt on. Olen vapaa elämään elämääni juuri omassa rytmissäni. Vastuu on vain itsestäni. Ehkä oikean ihmisen sattuessa kohdalle en kuitenkaan koe menettäneeni vapautta vaan jakavani vapauden yhdessä toisen kanssa. 

Sinä, joka lue tekstiäni. Toivottavasti et ymmärrä viestiäni väärin. Tiedän, että tämä tie ei ole helppo. En ole siitäkään huolimatta epätoivoinen vaan toiveikas. Olen keskeneräinen, mutta valmis seuraavaan askeleeseen. Haluan rakastaa, jakaa iloni ja suruni jonkun kanssa. Haluan uskoa, että sinä olet siellä jossakin. 

Terkuin, minä.


''Jossain täytyy olla hän
Joka tuntee saman ikävän

Jossain täytyy olla hän

Joka valvoo, joka odottaa

Jossain täytyy olla hän
Joka tuntee saman kipeän
Jossain täytyy olla hän
Joka kaipaa joka solullaan kuin hän.''

(Antti Ketonen)




Kommentit

  1. Todella koskettava ja avoin kirjoitus. Meistä jokaisella on oikeus haaveilla ja tietysti muös elää hyvässä parisuhteessa. Ei rakkaudelle saa laittaa ikä, sukupuoli, koko, tai ylipäätään mitään rajoja. Ihana, että uskallat kertoa omat toiveesi ja odotuksesi. Ehkä tämä kirjoitus avaa jonkun silmät ja parhaimmassa tapauksessa sydämen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Tämä oli itselle tärkeä kirjoitus ❤️

      Poista
  2. Tekstisi kolahti kyllä ja sai ajattelemaan. Haaveilin tuosta kaikesta 27-vuotiaaksi ja sitten se taika toteutui ja puoliso löytyi salakavalasti työpaikaltani (inhosin työpaikkaani). Onneksi olet toiveikas ja koskaan ei saa lakata toivomasta. Ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se juuri menee, koskaan ei tiedä mistä löytyy ❤️

      Poista
  3. Kiitos tästä kirjoituksesta. Osui ja uppos,näitä ajatuksia itsekkin kannan sisälläni seksuaalivähemmistöön kuuluvana ja rakkauden kaipuisena nuorena ihmisenä. Näitä on hankala sanoa ääneen, tuntuu ettei ole ketään joka ymmärtäisi täysin tämän tuskan. Kiitos vielä kun kirjoitit tämän, annoit lohtua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kuulla, että tekstini puhutteli. Toivon, että sinäkin löydät rakkauden ❤️

      Poista
  4. Ihana Ville. ❤️ Sain aikoinaan lohtua ajatuksesta, siellä se oma rakas tekee kenties juuri nyt arkisia askareita, katsoo kenties samaa ohjelmaa jne.,mutta emme vaan ole tavanneet vielä. ❤️Tiesin, että siellä jossain on se ihminen ja jonain päivänä polkumme käyvät yksiin❤️

    Olin päälle 30-vuotias, kun ne katseet kohtasi eräissä portaissa ja se oli siinä, se tunne, että olisimme aina tunteneet ja tässä oli se ihminen, jota mielessäni kaipasin.

    Näin tapahtuu vielä, kun hetki on oikea ja askellatte samaan hetkeen. ❤️Koska olet supertyyppi.

    Kirjoitus oli niin kaunis ja herkkä.

    Haleja Ville. 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla näitä tarinoita Tiia ❤️ Kyllä, minä olen avoin ja valmis kun tällainen hetki koittaa. Haleja ❤️

      Poista
  5. Aivan todella koskettava postaus! Muistan joskus miettineeni aivan samoja asioita ennen kuin sitten yllättäen löysin rinnalleni toisen ihmisen. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Ja mahtava kuulla, että olet löytänyt itsellesi ihmisen rinnalle kulkemaan 😊

      Poista
  6. Sinun hän on kyllä ihan varmasti jossain. Hän joka on valmis hyväksymään sinut kaikkine juttuine sinussa. Hyvinä ja huonoina päivinä ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti