Jossain täytyy olla hän, part 2

Kirjoitin reilu vuosi sitten rehellisen postauksen rakkaudenkaipuusta ja tunteista. Olin aivan todella yllättynyt postauksen vastaanotosta. Se herätti paljon keskustelua. Meitä on paljon, jotka kaipaavat toisen ihmisen kosketusta ja sanoja 'Minä kaipaan sinua'. 

Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Ajattelin sen olevan vähän niinkuin ilmoille heitetty toive, jonka kenties joku näkee. Ehkä juuri hän näkee. Kirjoitin vuosi sitten näin:

''Parisuhde. Miten vaikea aihe puhua, etenkin kun sellaista ei ole.

Tämä postaus on minulle herkkä, vaikea ja henkilökohtainen. Pyydän, että luet tämän suopeasti, ymmärryksellä ja rakkaudella. Olen pyöritellyt näitä lauseita tuntitolkulla. Tästä aiheesta puhuminen aiheuttaa minussa häpeää, nolotusta ja pelkoa. Julkaisen tämän lauantai-yönä, jotta kaikki olisivat nukkumassa. Etten herättäisi huomiota. Samalla haluaisin koko maailman tietävän: myös minä tahdon rakastaa.'' 

''Kaipaan sanoja minulla on ikävä sinua.''

Elämä eteni postauksen jälkeen melkoista hiljaiseloa töitä tehden ja keikkaillen. Poistin hetkeksi deittiapit, koska aloin ahdistua siitä, etten tunnu olevan kenenkään mielestä kiinnostava. Keväällä vauhti ei vilkastunut, sillä koronapandemian myötä kaikki sulkeutuivat koteihinsa eikä uusien ihmisten tapaaminen ollut kovinkaan toivottavaa. Myönnän, että yksinäisyyteni lisääntyi ja tämä oli minulle henkisesti raskasta aikaa. Aloin pohtimaan, että tulenko viettämään tällaiset hetket jatkossakin yksin. 

Liityin Korona-ajan sinkut -ryhmään Facebookissa ystävän suosituksesta. Jaoin aiemman blogipostaukseni, joka herätti paljon keskustelua. En ollut ajatusteni kanssa yksin. Meitä on paljon, jotka etsivät rakkautta ja haluaisivat toisen ihmisen vierelleen kulkemaan. Miksi meidän kaikkien on sitten niin vaikea kohdata tai löytää toista, jos meitä on paljon? Kävin ryhmästä erään uuden tuttavuuden kanssa muutaman kerran kävelyillä ja kohtaamiset olivat todella kivoja. Joskus on selittämätöntä miksi homma ei kuitenkaan etene sen pidemmälle. Kaikkien kohtaamisten ei tarvitsekaan johtaa rakkauteen. 

''Selvää on kuitenkin, että meidän on vaikeaa kohdata toisiamme aidosti ja rehellisesti.''

On varmaan totta, että nykyaikana ihmiset haluavat pitää tiukemmin kiinni omasta arjestaan, rutiineistaan ja työ ja harrastukset määrittelevät paljon elämää. Parisuhteen vuoksi ei olla valmiita tekemään kompromisseja tai kasvamaan yhteen. Toisen pitäisi olla valmis paketti ja jos ei ole, koetetaan swaipata seuraavaan. Ehkä se on näin, tämä on toki vain omaa spekulaatiotani. Selvää on kuitenkin, että meidän on vaikeaa kohdata toisiamme aidosti ja rehellisesti. 

Ihastus löytyy

Juhannuksen tienoilla swaippailin taas Tinderissä. Aloin viestittelemään erään pojan kanssa, jonka kanssa juttu luisti mukavasti ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita löytyi monia. Tapasimme melko pian ja vuorovaikutuksemme oli toimivaa. Tapasimme pian uudestaan piknikin merkeissä Suomenlinnassa ja nämä olivat varmaan elämäni parhaat treffit. Olin todella ihastunut. Ja niin oli toinenkin minuun. Tuntui uskomattomalta, että vihdoinkin tämä kaikki toivomani tapahtuu. 

Tapailimme muutaman kuukauden ja meillä oli kivaa yhdessä. Pohdin paljon sitä, kuinka paljon voin heittäytyä ja kuinka paljon aion panostaa tähän. Suhtauduin lopulta tilanteeseen, että se ei pelaa joka pelkää. Heittäydyin täysillä mukaan. Löysin itsestäni jälleen hössöttäjän, joka huolehtii että päivälliset, iltapalat ja aamupalat on kunnossa ja toinen ei lähde töihin nälkäisenä. Sellainen antaa minulle merkityksellisyyden tunnetta. Ymmärrän nyt, miksi äidit ja mummot aina hössöttää ruuan kanssa.

Kesä oli täynnä ihania hetkiä. Juttuhetkiä toisen vieressä, päänsilityksiä, pyöräilyä kauniina kesäpäivänä, istuskelua rannalla ihan rauhassa. Aitoa läsnäoloa toisen ihmisen rinnalla. Paljon naurua.

Tiesimme, että tilanne tulee pian muuttumaan. Toinen oli muuttamassa opintojen perässä toiseen kaupunkiin. Valmistauduin henkisesti ja olin valmis etäsuhteeseen. Jos kerrankin olen löytänyt oikean ihmisen, niin pieni välimatka ei saa olla esteenä. Syksyn alkaessa viikot kuitenkin vilisivät ja henkinen välimatkamme kasvoi. Tuntui, että lämmin kosketus oli enää muisto. Ja niin se kaikki päättyi. Sanoihin, jotka puristivat rintaani. Hyvästeihin, joihin en tahtonut uskoa. Olin taas epäonnistunut rakkaudessa.

Ihastumisen häpeä

Ihastumiseen liittyy myös häpeää. Voinko kertoa kenellekään ihastumisestani? Entä jos tämä ei onnistu? Tuomitsevatko muut minut epäonnistumisestani? Alkavatko nämä pelot määrittämään toimintaani? Rakkaudessa, kuten kaikessa, on uskallettava ottaa riskejä. Joskus ne johtavat onnistumiseen. Niin sen täytyy olla. En aio menettää uskoani siihen, että jokaiselle meille on jossain se oikea.

Nämä kokemukset ovat pistäneet pohtimaan omaa toimintaani tarkemmin. Voisinko omalla toiminnallani tai käytökselläni aiheuttaa nämä tilanteet? Vai olenko löytänyt vain yksinkertaisesti ihmisiä, joiden elämäntilanne tai halut eivät ole kohdanneet omieni kanssa? On toki selvää, että toimivaan suhteeseen tarvitaan aina kaksi ihmistä ja silloin myös homma riippuu molemmista. En halua vierittää syytä toisen niskoille. On minussakin vikani.

Jos tästä kaikesta on jotain oppinut, niin tiedän yhä tarkemmin sen mitä haluan. Olen 29-vuotias mies, joka haluaa löytää itselleen elämänkumppanin. Ihmisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää toinen toistaan tukien. Mennä joku päivä kenties naimisiin, luoda yhteisen kodin ja ehkä jopa perheen. Ihminen kaipaa elämälleen merkityksellisyyttä ja päämääriä. Tiedän, etteivät asiat mene niinkuin suunnittelee mutta jotain kohti on pyrittävä. Aion uskoa, että minullekin tämä kaikki on mahdollista.

Sinä riität

Jos viime vuoden teemabiisinä oli Antti Ketosen Jossain täytyy olla hän, on tänä syksynä ollut teemabiisinä Mikko Harjun Sinä riität. Koetan muistuttaa itseäni siitä, että vaikka olen joutunut pettymään enkä ole vielä kohdannut pysyvämpää rakkautta, niin silti minä riitän. Nämä tilanteet eivät johdu siitä ettenkö riittäisi. Ne ovat kahden ihmisen kohtaamisia, joissa tarpeet ja halut eivät ole kohdanneet.

Minä tiedän, että minua odottaa jotakin kaunista ja hyvää. Rakennan elämääni myös yksin. Luon myös päämääriä, joita voin toteuttaa itsenäisesti. Seuraavaksi aion hankkia itselleni pysyvämmän kodin, josta luoda juuri itseni näköisen.

Haluan sanoa sinulle, joka koet sydänsuruja, yksinäisyyttä tai toisen ihmisen kaipuutta: sinä riität. 

''Istut sohvan nurkassa

Ja katsot lempileffoja

Ja Notebookin lopussa

Kyyneleet vierii poskilla

Sunnuntai-illat kotona

Tuntuu maailmanlopulta

Kun yli kakskyt vuotiaana

Joudut yksin nukkumaan

Liian monta tyhjää arpaa

Eikä yhtään voittoa

Mut mä lupaan

Sinä riität, sinä riität

Olet kaunis juuri noin

Ja sä löydät vielä jonkun

Joka ei koskaan mene pois

Sinä riität, sinä riität

Olet täydellinen noin''